Blogiarkisto

6/24/2015

Juhannushölinää

Muistan kun olin joskus tosi pienenä mummun kanssa markkinoilla juhannuksen aikaan, mummu sanoi mulle että nyt on keskikesä ja päivä alkaa lyhenemään. Keskikesä? Miten voi olla keskikesä, jos kesäloma on vasta hetki sitten alkanut? Pitääkö kohta mennä taas kouluun? Enhän mä oo edes kerennyt tehdä mitään kesäjuttuja. Muistan olleeni aivan hermojen romahduspisteessä siitä, kuinka tuntuu ettei kesä ollut vielä kunnolla alkanutkaan, ja kuinka lyhyt tämä kaikista rakkain vuodenaikamme onkaan. Muistan jopa tirauttaneeni muutaman epätoivoisen kyyneleen.
Nyt kun katson pihalle, en edes ole hirveän surullinen. Pihalla on +14° ja siellä sataa vettä, eikä aurinko paista. Ja viime viikonloppuna oli juhannus. 
Vuonna 2015, ainakin Suomessa, se kertoo mulle että kesä alkaa ihan kohta. Ainakin mun mielestä juhannus on nykyään se, minkä jälkeen saa alkaa odottamaan kesää. Ehkä se sieltä vielä tulee. Tuntuu tokikin hieman pahalta katsoa sääennusteita..


Tänä juhannuksena ei tullut tehtyä juhannustaikoja, mutta ehkä vähän pientä noitumista. En lyönyt ketään koivunoksalla, ei tullut myöskään syötyä makkaraa, eikä uitua. Tähän viimeisimpänä mainittuun on kuitenkin viikonloppuna tulossa muutos, sillä lauantaina elämä johdattaa mut Helsinki-Vantaan lentokentälle T2-terminaaliin meikkiostoksille, ja sitä kautta erittäin turvallisen oloisella turkkilaisen lentoyhtiön lentokoneella kohti Turkkia ja Alanyaa. Siellä onkin jo +30. Saan yliviivata kohta ensimmäisen kohdan Bucket Listiltäni. 
En oo kerennyt vielä ollenkaan pakkaamaan tai muutenkaan miettimään reissua hirveästi, koska oon valvonut yöt, nukkunut päivät ja ollut illat töissä. Viikonloppuna kehuskeliin kovaan ääneen moneen otteeseen kuinka hyvin olenkaan viimeaikoina nukkunut, ja hetihän se tietysti kostautui. Onneksi mulla on perjantaina vapaata, ja koko päivä aikaa miettiä mitä laitan laukkuuni ja otan mukaani suurelle matkalle. 

6/15/2015

Summer Bucket List 2015

En ole vielä yhtenäkään kesänä onnistunut toteuttamaan kaikkia mun ämpärilistan vaatimuksia, joten tänä vuonna kirjoitan ne blogiin, jotta tuntisin muka huonoa omaatuntoa jättäessäni jonkun kohdan tekemättä. Ei sillä että mulle ihan oikeasti huono omatunto tulis.
Mutta, sen kummempia sössötyksiä voisin aloittaa itse listan:

1. Nuku teltassa
Tässä ihan ensimmäisenä tämmönen kovinkin basic homma, joka tulee joka tapauksessa joka kesä toteutettua vähintään festareilla. Saattaa olla että tänä kesänä saattaisin olla jopa vähän villimpi ja pystyttää teltan esimerkiksi tuohon meidän takapihalle.

2. Nuku autossa
Mun täytyy ehkä hieman nolona myöntää että en ole edes varma oonko autossa edes koskaan nukkunut. Ainakaan kokonaista yötä. Jos näin on, tähän täytyy ehdottomasti tulla muutos tänä (kauniina) kesänä.  Millon se kesä muuten alkaa?



3. Järjestä brunssi
Oon kahtonut Gossip Girliä ihan kiksessä nyt muutaman kuukauden, ja inspiroitunut kyseisestä sarjasta ehkä vähän liikaa. Onneksi en ole sentään yksin tämän hirveän asian kanssa, vaan naapurin tyttöseni Julia ja Jonna ovat samassa pisteessä elämässään, ja otettiin kerran puheeksi tämä brunssiasia ja vedettiin homma ehkä vähän yli, nimittäin tälle GG-tasolle. Tällä hetkellä toki vain ajatuksena, mutta tämän kesän aikana se järjestetään ihan oikeasti.

4. Ota äkkilähtö ulkomaille
Tämä saattaa olla aika HC, koska jokaisen asian minkä tähän listaan kirjoitan, aion myös tehdä. Tällä hetkellä tuntuu siltä että tämä neloskohta saattaa olla asia jonka teen ihan ensimmäisenä, sillä me ollaan nyt Julian kanssa ihan tosissamme katottu matkoja. Joku paljon matkustellut henkilö saa kommentoida mulle ja kertoa missä maassa on suhteellisen halpaa elää (syödä, shoppailla). Meillä on ideana ainakin tällä hetkellä että kohteen tulisi olla rantaloma ja Euroopassa. Italia, Kroatia ja Turkki on noussut vahvimmin esiin ainakin äkkilähtösivuilla.

5. Jättisaippuakuplat
Ne näyttää niin siisteiltä ja haluan oikein kovasti niitä päästä valmistamaan. Onko kenelläkään tähän mitään vinkkejä?

6. Viikonloppu ilman elektroniikkaa.
Vähintään viikonloppu. Mua oikeasti vähän säälittää että pidän tavoitteena/saavutuksena olla viikonloppu ilman elektroniikkaa, koska viikonloppu on erittäin pieni aika verrattuna siihen, miten paljon elektroniikkalaitteet ja sometukset vie aikaa meidän elämästä. Ja itselleni elämä on ehkä hieman tärkeämpi kuin instagram.


7. Vesi-ilmapallosota
Tämä suoritetaan vasta sitten kun on ihan hitsinvitsin kuuma. Pitää löytää iso porukka ja joku hyvä venue. Who's in?

8. Roadtrip
Tämä epäonnistui multa viime kesänä kun mun auto hajos ja olin tosi pettynyt. Tänä kesänä aion suorittaa sen uudella onnella.

9.  Disney-maratoni
Sitten siirrytäänkin heti elektroniikan pariin, ja katsotaan päivän aikana niin monta Disney-elokuvaa peräkkäin kuin vain jaksetaan. Pocahontas on mun rakkaus number 1. ♥ En oikeasti tiiä mitään kauniimpaa elokuvaa.


10. Rusketu meikkivoidekuntoon
Oon aina vihannut rusketusta, ja oon myös aina ollut niin vaalea että en esimerkiksi ole koskaan löytänyt meikkivoidetta joka kävisi mun ihon sävyyn. Kesän lopussa aion laittaa meikkivoidetta naamaan ja todeta että rajoja ei enää ole. Tämä rusketusasia voidaan toki hoitaa kuntoon myös siellä ulkomailla.

11. Lue Tähtiinkirjoitettu virhe
Enough said. Oon tosi kauan halunnut lukea tämän kirjan, ja kesän aikana otan kirjan kauniiseen kätöseeni ja vain luen sen. En siis kättäni vaan sen kirjan höhhöh.

12. Pyöräile Lappajärven ympäri
Neloskohdan ohella tämä on myös aika HC, koska
1) oon pyöräillut kaksi kertaa elämäni aikana
2) Lenkillä on pituutta 77km.
Mutta kyllä tämä tästä.


13. Syötä ankkoja
En oo syöttänyt ankkoja tosi moneen vuoteen ja se suruttaa mua aika kovasti. Kertokaa mulle mistä löydän lammellisen ankkoja!

14. Yöuinti
Tämä myös mielellään alasti, koska se on jännittävää. Tämä voi olla aika hankala toteuttaa, koska pelkään vettä niin paljon että suihkussakin jännittää että näenkö miekkavalaan vai hain kun avaan silmät.

15. Piknik
Mua nauratti äsken vähän kun kirjoitin picnic vaikka olen suomalainen. Mutta tosiaan, viltti alle ja hirmuisesti ruokaa siihen päälle ja syöpöttelemään!

Mitä suunnitelmia teillä on kesäksi?

6/08/2015

Urhon ensiesiintyminen


Minulla on uusi kamera ja uusi ruokavalio. Molemmat on erittäin jees! Kamerani nimi on Urho. ♥ 
Nukahdin ehkä tänään töissä seisoessani, joten nyt aion juoda 4 litraa kamomillateetä ja mennä peiton alle lukemaan muumikirjaa ja sen jälkeen nukkua erittäin makoisat yöunet.

6/04/2015

JO EN SUU

Olin viikonloppuna kahden tosi rakkaan ihmisen ylioppilasjuhlissa Joensuussa. Se juhlapaikka oli ehkä maailman siistein ja siellä oli ihan tosi hyvät ruoat! Se venue oli sellanen vanhanajan aittamesta ja siellä oli myös kota, sekä pari saunaa. Ja kanahäkki! Kelikin oli erittäin hyvä ellei täydellinen. Siellä oli niiiin kesä ja poltin myös itseni aika mallikkaasti.

<3
Ihmiset piti tosi hienoja puheita ja esityksiä, ja paljon tuli kyllä lauleskeltua. Sitten siellä oli illalla navetan yläkerrassa disco, joka oli tosi siisti juttu! Vaikka en ennen juhlia tuntenut niistä ihmisistä kuin pienen osan niin eipä oikeastaan tullut missään vaiheessa edes hirveän "ulkopuolinen" olo, kaikki oli kyllä niin huipputyyppejä. Suhteellisen monta kyyneltäkin tuli vuodatettua, varsinkin siinä tyttöjen soittaessa illalla - mutta me selvittiin!


Mun mielestä nuo pirskeet oli järjestetty tosi hyvin ja oli kyllä ehdottomasti siisteimmät juhlat missä oon ollut! Jos joskus ite järjestän jotkut isot bileet niin voin vain yrittää yltää samalle korkeudelle näiden juhlien kanssa. Kiitos paljon kaikille - oli ihana viikonloppu ♥

Yritettiin ottaa meistä fancyä kuvaa mutta aurinko otti silmään :(
Pääsin kotiin sunnuntai-iltana, ja menin maanantaina töihin. Voin sanoa ihan valehtelematta että tällä viikolla en oo tehnyt yhtään mitään muuta kun ollut töissä ja nukkunut. Tänään heräsin tarkoituksella vähän aikasemmin erottelemaan kaappien pohjalta vaatteita ja muuta hömppää kirpputorille. Nyt meen jatkamaan sitä hommaa, ja palaan tänne viikonloppuna.

Mitä teille kuuluu?